Kulttuuristen merkitysten välittymisen tutkijakoulu

Turun yliopiston humanistinen tiedekunta on perustanut Kulttuuristen merkitysten välittymisen tutkijakoulun, johon voivat liittyä humanistisen tiedekunnan kulttuurien tutkimuksen ja mediatutkimuksen laitosten jatko-opiskelijat.

Tutkijakoulun tarkoituksena on uuden kriittisen tiedon ja teorian tuottaminen sekä tutkijakoulutuksen organisointi kulttuuristen merkitysten välittymisen tutkimiseksi Suomessa ja muualla maailmassa. Tutkijakoulun toiminta-ajatuksessa erityishuomio kohdistuu kulttuuristen merkitysten välittymisen mekanismien tarkasteluun niiden historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissaan.

Tutkijakoulu muodostuu vetovastuun ottavista johtajista ja johtoryhmästä sekä ohjausresursseina käytettävistä asiantuntijoista, koordinaattorista sekä oppiaineiden tutkijakunnasta. Koulun yhteisiä toimintoja ovat säännölliset yhteiset kokoontumiset, kahdenkeskiset ohjaustapaamiset, kaksi kertaa vuodessa järjestettävät seminaarit ja ulkomaisten asiantuntijoiden vierailut niihin liittyvine työpajoineen. Tietoa toiminnasta löydät täältä.

Vuonna 2005 koulun vastuullisina oppiaineina ovat mediatutkimus ja uskontotiede, johtajina professorit Veikko Anttonen ja Jukka Sihvonen.

Yhteystiedot:

Johtoryhmä

Professori, FT Jukka Sihvonen
Mediatutkimus
333 5273
jukkasih(at)utu.fi

Professori, FT Veikko Anttonen
Uskontotiede
333 5241
veiant(at)utu.fi

Professori, FT Pekka Hakamies
Folkloristiikka
333 5247
pekka.hakamies(at)utu.fi

Professori, FT Pekka Leimu
Kansatiede
333 5255
pekka.leimu(at)utu.fi

Tutkijakoulun jäsenet

Tutkijakoulun Merkitys-sähköpostilistalle on rekisteröitynyt 24 tutkijakoululaista. Tässä tiedot jatko-opiskelijoista, jotka ovat toistaiseksi antaneet luvan julkaista tietonsa verkkosivuilla:

FT Outi Fingerroos, uskontotiedeoutfin@utu.fi

http://www.utu.fi/hum/uskontotiede/outi.html

Tutkin väitöskirjassani Karjalankannaksen luterilaista kuolemakulttuuria vuosina 1917-1939.Tutkimus rakentuu keskeisesti kuoleman rituaalien tulkintaan merkitysten ja modernin yhteiskunnan vallankäytön näkökulmasta. Tulkintaani rituaaleista tuon uutena lisänä haastatteluaineistojen osalta muistitietohistorian (Oral history) ja arkistoitujen tekstien osalta mikrohistoriasta ja ricouerilaisesta tulkinnan teoriasta sovellettavan näkökulman ja lähdeaineiston lukutavan. Outi Fingerroosin väitöskirja: Haudatut muistot. Rituaalisen kuoleman merkitykset Kannaksen muistitiedossa tarkastettiin toukokuussa 2004.

FM Anne Heimo, folkloristiikkaanheimo@utu.fi

http://www.utu.fi/hum/folk/anne.html

Jatkotutkimuksessani "Vuoden 1918 muistot Sammatissa", tarkastelen sitä, miten vuotta 1918 muistellaan [Sammatissa] sekä niitä tekijöitä, jotka pitävät näitä muistoja yllä, kuten historian julkisia esityksiä sekä virallisia ja epävirallisia muistin paikkoja.

FM Anna Hynninen, folkloristiikkaanna.hynninen@hotmail.com

http://www.hum.utu.fi/folk/anna.html

Tutkimusaiheenani on sukupuolen, luokan ja siirtokarjalaisuuden kohtaaminen arkistoille aktiivisesti vastaavien omaelämäkerrallisessa kerronnassa. Aineistoni muodostuu kolmen siirtokarjalaisen naisen SKS:n Kansanrunousarkistolle sekä Museoviraston Keruuarkistolle vuosina 1981-2005 kirjoittamista omelämäkerrallista teksteistä.

FM Satu Jaatinen, kansatiedesatujaa@utu.fi

www.utu.fi/hum/kansatiede/satu.html

Tutkimusaiheenani on vuosien 1939-1953 säännöstelykausi ja sen suomalaisille antamat arjen raamit. Tutkimusaineiston runkona toimii tuon ajan mainosmateriaali sekä kahden postikyselyn aineisto. Tarkoituksenani on yhdistää sekä kansatiedettä, Suomen historiaa että mainostutkimusta.

FL Merja Leppälahti, folkloristiikkamerja.leppalahti@utu.fi

Tekeillä olevan väitöskirjassani tarkastelen kirjallisuutta folkloristin näkökulmasta. Olen erityisen kiinnostunut sellaisista kirjallisuudessa esiintyvistä fantasiaan ja yliluonnolliseen liittyvistä teemoista ja motiiveista, joilla on yhteyksiä vanhaan kansanperinteeseen. Aikaisemmat tutkimukseni (pro gradu- ja lisensiaatintyö) ovat käsitelleet roolipeliharrastusta Suomessa.

FM Tuomo Kauha, uskontotiedetuomo.kauha@utu.fi

http://www.utu.fi/hum/uskontotiede/tuomo.html

Tutkimusaiheenani on kiinalaisten protestanttien konversiokertomus kulttuurista identiteettiprosessia konstruoivana tekijänä tämän päivän Suomessa ja Kiinassa. Vertailen Helsingissä ja Pekingissä toimivien protestanttisten seurakuntien jäsenten konversiokertomuksia toisiinsa. Tutkimus yhdistelee mm. fenomenologista tiedonsosiologiaa ja narratiivitutkimusta. Tutkimus on osa Suomen Akatemian "Christianity in Asian Religious Context"-projektia.

FT Tiina Mahlamäki, uskontotiedetituma@utu.fi

http://www.utu.fi/hum/uskontotiede/tiina.html

Tutkimusaiheenani on sukupuolen ja kansalaisuuden rakentuminen Eeva Joenpellon Lohja-sarjassa. Tarkastelen sitä, miten teossarja osallistuu naisesta ja suomalaisuudesta kirjoittamiseen. Lähestyn sukupuolta marginaalin ja rajanvetojen näkökulmasta sekä kansalaisuutta paikallisuudesta rakentuvana. Tiina Mahlamäen väitöskirja Naisia kansalaisuuden kynnyksellä. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta tarkastettiin Turun yliopistossa 3.12.2005.

FM Minna Opas, uskontotiedemiirop@utu.fi

http://www.utu.fi/hum/uskontotiede/minna.html

Tutkimusaiheenani on uskonnon ja luonnon suhde Perun Amazonian intiaaniväestön keskuudessa. Tarkastelen yhden piro-intiaanikylän katolisten ja protestanttien uskontoa, luontoa ja aikaa koskevien representaatioiden suhdetta toisiinsa. Tutkimus on uskontoantropologinen ja osa Amare-projektia.

FM Anu Isotalo, uskontotiedeanu.salmela@utu.fi

http://www.utu.fi/hum/uskontotiede/anu.html

Tutkimusaiheenani on islaminuskon, kulttuuriperinteen ja ruumiillisuuden merkitys Turussa asuvien somalinaisten sosio-spatiaalisten suhteiden määrittelyssä. Kiinnostuksen kohteena ovat sekä naisten käyttäytymisen ruumisperusteisen arvottamisen tavat että erilaisiin tiloihin liitettävät sukupuolitetut merkitykset. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia käyttäytymisnormeja ja sukupuolisidonnaisia tilakäytänteitä noudatetaan, pidetään naisideaalin mukaan toivottavina tai torjutaan, ja miten islamilaisessa ajattelussa ilmenevä pyrkimys naisten ja miesten sosiaaliseen ja spatiaaliseen erotteluun näkyy vieraan kulttuuriympäristön mukanaan tuomassa pysyvässä muutoksessa elettäessä.

Sähköpostilista

Tutkijakoulun informaatiokanavana toimii sähköpostilista merkitys(at)utu.fi, johon halukkaat voivat ilmoittautua lähettämällä sähköpostiosoitteensa osoitteeseen: merkitys-owner(at)utu.fi. Sähköpostilistalla annetaan informaatiota tutkijakoulun toiminnasta, tapaamisista sekä haettavista apurahoista.

 

10.06.2008 15:04 Anna Nurminen